Osakkaan pelioikeusilmoitus 2023

Jos et ole laittanut osakkeesi pelioikeutta lepäämään toistaiseksi, tulee sinun tehdä pelioikeusilmoitus!

Viestistä löytyy perustiedot pelioikeusilmoituksesta ja sen tekemisestä järjestelmään.

Mikä on pelioikeusilmoitus

Pelioikeusilmoituksella osakkeen omistaja ilmoittaa meille, tullaanko osakkeen pelioikeutta käyttämään ja jos tullaan niin millä tavalla. Pelioikeus voidaan nimetä osakkaalle tai jollekin toiselle henkilölle, pelioikeus voidaan ottaa myös pelilippuina tai laittaa lepäämään. Pelioikeusilmoitus tehdään sähköisesti wisegolf järjestelmän kautta, kuten tehtiin jo vuonna 2022. Tällöin tiedot päivittyvät suoraan osakkeen tietoihin, laskut lähtevät oikein ja pelioikeudet aktivoituvat automaattisesti kaudelle 2023. Jos ilmoitat että et käytä pelioikeutta tai olet jo aikaisemmin ilmoittanut että se on toistaiseksi lepäämässä, niin sinulle ei tule hoitovastikelaskua. Lepäämään laitettu osakkeen pelioikeus voidaan ottaa käyttöön milloin vain kauden aikana.

Yhtiön hallitus tulee esittämään Yhtiökokoukselle 12.2.2023, hoitovastikkeen suuruudeksi samaa kuin vuonna 2022 eli 640€/pelioikeus. Maksettu hoitovastike oikeuttaa pelaamiseen Hartolan kentällä. Pelilippujen määräksi tullaan esittämään 20kpl/pelioikeus. Pelilippu voidaan käyttää 18r kierrokseen tai kahteen 9r kierrokseen.

Alla lainaus yhtiöjärjestyksestä

"Mikäli osakkeenomistaja kirjallisesti ilmoittaa hallitukselle ennen pelikauden alkua ja viimeistään 31.01., ettei pelioikeutta tulla käyttämään, ei osakkeesta ole hoitovastike velvollisuutta. Osakkeen pelioikeuden voi myös ilmoittaa myös ”ei käytössä toistaiseksi” rekisteriin, jolloin ilmoituksia ei tarvitse tehdä vuosittain. Jos osakkeen tarkoittama pelioikeus kuitenkin otetaan käyttöön pelikauden aikana, osakkeen hoitovastikkeen määrästä päättää yhtiön hallitus noudattaen muiden hoitovastikkeiden perusteita ja määriä."

Ohjeet pelioikeusilmoituksen tekemiseen:

  1. Kirjaudu tietokoneella, Hartola Golfin nettisivujen kautta, wisegolfiin. Nettisivujemme oikeassa yläkulmassa on kohta "kirjaudu". Tarkista myös samalla omat yhteystietosi. Jos et tiedä tunnuksiasi niin ole yhteydessä tera.heinonen@hartolagolf.com 045 869 3808.
  2. Kun olet kirjautunut sisään, tulee oikeaan yläkulmaan nimesi. Klikkaa nimeäsi ja aukeavaa oma tili kohtaa.
  3. Omista tiedoistasi löytyy kohta "osakkeet". Klikkaa sitä niin aukeaa osakkeesi tiedot
  4. Vie kursori osakenumeron päälle ja klikkaa. Sinulle aukeaa kohta pelioikeudet
  5. Voit valita valikon neljästä vaihtoehdosta: käytän pelioikeuden itselleni / nimeän pelioikeuden toiselle henkilölle / jätän lepäämään / käytän sarjakorttina. Valitse ja Paina lopuksi Tallenna
  6. Jos valitset, nimeän pelioikeuden toiselle henkilölle, TULEE SINUN TIETÄÄ HÄNEN KOTISEURA JA JÄSENNUMERO, joita kysytään seuraavaksi. Henkilön tiedot haetaan automaattisesti ebirdiestä.
  7. B ja A osakkeille, koska niissä on useampi pelioikeus, aukeaa lisää ilmoituskohtia kun ensimmäinen on kohta on täytetty.


Terveisin

Tera Heinonen
Toimitusjohtaja
tera.heinonen@hartolagolf.com
045 869 3808