Kenttämestarin uutiset vko 17

Voihan kelit! Yöpakkasia lupailee jatkossakin ja päivä lämmöt ovat laskeneet reilusti ennusteissa. Kenttä tulee olemaan monena aamuna myös tällä viikolla jäässä. 1 keltainen tee ja puttiviheriöt sulavat käytännössä viimeisenä koko kentän alueella (aurinko ei pääse aamuisin paistamaan ennen klo 8:30) MUISTATTEHAN JÄISELLE NURMELLE EI SAA MENNÄ MYÖSKÄÄN HARJOITTELEMAAN!

Pakkasaamut aiheuttavat haasteita kentänhoidolle, kun leikkaamaan/lipunvaihtoon ei myöskään pääse jäisille pinnoille. Tästä johtuen olemme poikkeuksellisen paljon ”jaloissa”. Jotain odottelua varmasti aiheutuu aamupelaajille. Muistathan kuitenkin, että kentänhoitajat tekevät sinulle pintoja valmiiksi. Jossain tapauksessa voit joutua odottamaan muutaman minuutin lyöntiäsi, että kentänhoitaja ehtii tehdä työnsä valmiiksi ja pääsee kiiruhtamaan seuraavalle väylälle. Lyödä saa vasta, kun lupa on annettu. Kentänhoitaja antaa lyöntiluvan nostamalla kätensä ylös. Pelaajan tulisi kuitata lupa nostamalla myös kätensä ylös. Viime viikolla sattui läheltä piti-tilanne ykkösväylällä, kun aloituslyönti lyötiin teeltä ennen luvan antoa. MALTTAKAA ODOTTAA! Näihin tullaan puuttumaan aina!!!

Väylien ja lyöntipaikkojen pystyleikkuuta jatketaan tällä viikolla, niinä päivinä, kun keli sen sallii(kuivaa). Pystyleikkuulla poistetaan kuitua ja kuolleita nurmenlehtiä. Kuidun poisto parantaa kasvualustan ilmavuutta ja vedenläpäisevyyttä.

16 viheriöllä on ollut haasteita kasvattaa nurmea jo muutamana vuonna. Sammaleen määrä on lisääntynyt siellä. Viime syksynä sammaleet torjuttiin kemiallisesti. Täydennyskylvöt eivät kuitenkaan nousseet toivotusti… Nyt on tehtävä isommin töitä ja rauhoitettava viheriön kulutusta, jotta viheriö saadaan kuntoon. Viheriö on suljettu ainakin seuraavat 2 vko ma-pe päivät. Viheriön pinta pystyleikataan rajusti rikki(luodaan siemenille kasvutila ja poistetaan kuollut sammal). Viheriö ilmastetaan, kylvetään ja katetaan hiekalla. Viheriön päälle levitetään harso auttamaan kylvöjen onnistumista (lämmönnosto, kosteuden pitäminen) Väylällä käytössä toistaiseksi talviviheriö ma-pe päivinä.

Ykkösen lammen täytemassat on saatu nyt ajettua. Kun kenttä ja massat kuivuvat lammen pinta pumpataan alemmas, ja päästään viimeistelemään täytön muotoilut(vko18?)

Terveisin Kenttämestari Ville