HaGK ry Vuosikertomus

Hartolan Golfklubi ry:n Vuosikertomus. Tilinpäätös on vielä tekeillä ja julkaistaan heti sen valmistuttua. Tilinpäätös ja Toimintasuunnitelma 2023 esitellään Vuosikokouksessa 17.12.2022 Kuninkaanportissa, keskustie 2 Hartola.

JÄSENET

Seuran jäsenmäärä kauden 2022 lopussa oli 680. Edellisen kauden päättyessä jäseniä oli 699. Laskua kaudesta 2021 siis -19 jäsentä. Suoraa syytä jäsenmäärän laskuun ei osata selittää, mutta yksi tekijä on tarkempi tilastointi. Edellisessä jäsenrekisterissä (Nexgolf) saattoi olla ns. haamujäseniä, mutta nykyinen tilastointi tulee suoraan eBirdiestä.

Seuran 680 jäsenestä miehiä on 437 (-13) ja naisia 243 (-6). Näissä luvuissa ovat mukana myös juniorit, joita seurassamme on 32 (-8), ja joista tyttöjä 4. Seniori-ikäisiä (kaikki, jotka yli tai täyttävät 50v kyseisenä vuotena) seuramme jäsenistä on 522 (+0). Naisten osuus tästä on 203 (+3) henkilöä. Suurin osa jäsenistämme on siis senioreita (50+), yhteensä 77 % (+2 %)

Tarkempi jaottelu jäsenistöstämme (ikä, sukupuoli, pelitasoitus) on seuraavissa taulukoissa.

JÄSENISTÖN IKÄRAKENNE KAUSI 2022

IKÄ/ MIEHET/ NAISET/ YHTEENSÄ
0-12/ 5/ 1/ 6
13–18/ 16/ 3/ 19
19–21/ 7/ 0/ 7
22–29/ 15/ 14/ 29
30–39/ 41/ 13/ 54
40–49/ 32/ 9/ 41
50–59/ 65/ 42/ 107
60–69/ 129/ 89/ 218
70 -/ 125/ 72/ 197

TASOITUSJAKAUMA

MIEHET NAISET YHTEENSÄ

alle 4,4/ 4/ 0/ 4
4,5-11,4/ 25/ 0/ 25
11,5–18,4/ 79/ 6/ 85
18,5–26,4/ 150/ 51/ 201
26,5-36/ 99/ 85/ 184
37-53/ 35/ 55/ 90
54/ 6/ 23/ 29

KILPAILUTOIMINTA

Seuran kilpailutoiminta virisi viimevuosien Koronakesien jälkeen lähes normaaliksi. Kauden avajaiset, päättäjäiset, senioreiden kk-kisat, ym. olivat ohjelmassa normaalisti. Palvelusopimuksen myötä päävastuu kilpailutoiminnasta on toimiston henkilökunnalla. Kaikille avoimia kilpailuja järjestettiin 14 (+5) ja vain seuran jäsenille tarkoitettuja kilpailuja 7 kappaletta. Lisäksi järjestimme GKS-Tour kisan. Yksityis-/yritysryhmiä oli 21 kpl (+8). Linna-hotellissa ei ollut kaudella 2022 toimintaa, joten majoittuneiden ryhmien tietoja ei ole.
Hartolassa pelattiin myös SGS Ryder Cup 9.5. AlueTour Häme 14.6. ja M50 HaastajaTour 30.7.

HaGK ry:n Mestaruuskisoissa eri sarjoissa voittajat olivat seuraavat:

Miesten lyöntipeli Aleksi Miettinen
Miesten reikäpeli Mika Björkman
Naisten lyöntipeli Sirpa Kiuru
Naisten reikäpeli Pirjo Lehtonen

Seniori miehet lyöntipeli Jukka Ollilainen
Seniori miehet reikäpeli Teuvo Salento
Seniori naiset lyöntipeli Eeva-Riitta Forss
Seniori naiset reikäpeli Sirpa Kiuru
Superseniorinaiset lyöntipeli Ritva Kumpulainen
Superseniorinaiset reikäpeli -
Superseniorimiehet lyöntipeli Olli Kostiainen
Superseniorimiehet reikäpeli Teuvo Salento


B-sarja lyöntipeli miehet Heikki Hermaala
B-sarja lyöntipeli naiset -

Seuraottelut 2022

HaGK - Golf Porrassalmi Voitto Porrassalmeen
Puula – HaGK Tasapeli
Vierumäki - HaGK Ei pelattu
HaGK – Muurame Voitto Hartolaan


KAPTEENIN KYNÄSTÄ (Tomi Lehtonen)

Menneellä kaudella oli tuttuun tapaan mukava määrä tapahtumia ja kilpailuja. Klubilla
Caddiemasterit ja Pasi porukoineen tarjosivat meille klubin palvelut sekä kohtaamiset
ystävälliseen ja iloiseen tapaan.

Meillä Hartolassa on hyvä klubihenki ja yhteisöllisyys. Kauden aikana viikkokirjeessä usein
on kyselty vapaaehtoisia tapahtumiin, kilpailuihin sekä talkoisiin. Ilmoittautukaa rohkeasti
mukaan, tämä jos mikä on hyvä tapa lisätä ja ylläpitää Hartolan hyvää klubihenkeä.

Kapteeni on mukana etikettiin ja käyttäytymiseen liittyvissä asioissa. Ilokseni voin sanoa,
että meidän hyvä klubihenki heijastuu positiivisena myös käyttäytymisasioihin. Jatketaan
siis samalla iloisella mielellä tulevina kausinakin.

Kauden aikana pelasimme hyvässä ystävyyshengessä seuraottelut kolmea seuraa vastaan. Kesäkuussa Puula Golfin pelaajat tulivat vierailulle Hartolaan. Heitä vastaan pelaamamme ottelu päättyi tasatulokseen. Kesällä kävimme vierailulla Muuramessa, siellä pelasimme hyvät pelit vieden voiton. Loppukaudesta saimme vielä kutsun Mikkeliin, Porrassalmi Golfin vieraiksi. Pelasimme siellä myös hyvin, mutta Porrassalmi Golfin joukkue onnistui vähän paremmin vieden voiton. Kaikki ottelut olivat hyvin tasaisia ja menestystäkin tuli. Kapteeni kiittää kakkia seuraotteluihin osallistuneita.

Kenttävalvonta on myös kapteenin tehtävälistalla. Kenttävalvonta kehittyy, hiljalleen
mutta varmasti. Iso kiitos kaikille vapaaehtoisille kenttävalvonnassa mukana olleille. Kuten monet muutkin tehtävät, myös kenttävalvonta on erittäin tärkeä tehtävä minkä kautta pystymme nostamaan paljon yleistä viihtyvyyttä kentällämme. Tulevalle kaudelle onkin jo kehitystoimia työn alla. Kenttävalvojan pääsääntöinen tehtävä on auttaa pelaajia kentällä, sekä varmistaa, että pelinopeus ja turvallinen pelaaminen kentällä säilyy. Vapaaehtoisia tarvitaan myös kenttävalvontaan, ota rohkeasti yhteyttä kapteeniin ja tule mukaan porukkaan.

Kiitoksia kaudesta,
Tomi
Kapteeni, HaGK


KURSSI- JA OPETUSTOIMINTA

Golfopettajina toimivat Kimmo Heiskanen ja Jukka Ollilainen. Toukokuun alusta alkaen
järjestimme joka sunnuntai Green Card-kurssin ja joka lauantai Koko Itä-Häme Golfaa
kurssin. Viimeinen KiGO-kurssi oli elokuun lopussa. KIGO-kursseille osallistui noin 50
henkilöä, joka ei ihan vastannut odotuksia. Kysyntä Koronakesiin verrattuna oli
huomattavasti vähäisempää. Green Card suorituksia tehtiin Hartolassa 33kpl.

Kimmo toteutti myös perjantaitreenejä, toukokuusta elokuun alkuun. Eniten osallistui
pelaajia naisten treeneihin.

Jäsenpalautteissa opettajamme saivat hyvää palautetta arvosanalla 89, jolla sijoitutaan
Suomen rankingissa sijalle 16 / 81.

HALLINTO

Seuran hallitukseen kuuluivat kaudella 2022: Eero Mäkäräinen puheenjohtaja,
Anita Tuohino (Naiskapteeni, vpj), Tomi Lehtonen (kapteeni), Teuvo Salento
(kilpailutoimikunta), Simo Vehkasalo (seniorit) ja Pekka Raitala (Kenttätoimikunta). Hallitus
kokoontui 6 kertaa. Seuran hallituksen kokouksissa oli läsnä myös seuran
toiminnanjohtaja Tera Heinonen, joka toimii kokouksien sihteerinä ja esittelijänä.

Toiminnanjohtaja: Tera Heinonen

Hallituksen lisäksi seurassa toimi useita toimikuntia, jotka kokoontuivat tarpeen mukaan.
Seuran toiminnassa toimikuntien merkitys on tärkeä ja vapaaehtoisia otetaan mielellään
mukaan toimikuntien toimintaan. Aktiivisimmat toimikunnat ovat Naistoimikunta ja
Senioritoimikunta. Toimikuntien uutisia voi lukea seuran nettisivuilta. Toimikuntien
toimintakertomukset päivitetään nettisivuille kohtaan arkisto.

Toimikuntien kokoonpanot olivat seuraavat:

Kilpailutoimikunta: pj. Teuvo Salento, Tera Heinonen. Mukaan pyydettiin myös Rauni Sarvala, joka jäi pois toiminnasta, koska toimikunta ei kokoontunut kauden aikana. Kilpailutoimikunnan toimintaa uudistetaan kaudelle 2023 ja toimikunnalle tarvitaan uusi vetäjä. Teuvo Salento jää pois toimikunnasta.

Kenttätoimikunta: pj. Pekka Raitala, Ville Virinsalo, Tera Heinonen, Kari Räsänen, Eeva-Riitta Forss

Tasoitustoimikunta: pj. Eero Mäkäräinen, Tera Heinonen

Valmennus- ja junioritoimikunta: pj. Tera Heinonen, Jukka Ollilainen, Kimmo Heiskanen

Senioritoimikunta: pj. Simo Vehkasalo, Jouko Nousiainen (tiedotus), Esko Immonen, Hannu Pietilä (seuraottelut), Antti Vepsäläinen, Pekka Raitala

Vuoden 2022 senioritoiminta sujui tuttujen kaavoja seuraillen. Seuraotteluja oteltiin, kuukausikisoissa kisailtiin ja kansallisissa kisoissakin kilpailtiin.
Seuraotteluja oli perinteiset kuusi kappaletta. Kotikentällä kohdattiin Annilan ja Asikkalan edustajat, vieraissa poikettiin Muuramessa, Messilässä, Vierumäellä ja Lahdessa. Seniorikapteenimme Hannu Pietilän asettama minimitavoite saavutettiin: yksi voitto kirjattiin Hartolalle (Asikkala jätti pokaalin Hartolaan).
Kuukausikisoja pelattiin neljä kappaletta. Kisoissa oli hyvin osallistujia, pisteitä keräsi lähes sata pelaajaa. Uuden rankingsysteemin (15 parasta sai pisteitä) pistehaiksi osoittautuivat naisissa Riitta Lindgren ja miesten puolella Olli Väisänen.
Kansallisissa kisoissa Hartolan mainetta piti yllä Teuvo Salento, joka edusti Suomea M75 maajoukkueessa Italiassa. Joukkueen johtajana toimi Aki Kurronen, joka pelillisesti kunnostautui selviämällä M60 hcp-sarjassa rankingissä kahdeksanneksi ja kiertueen finaalikisaan.
10-seuran kisa pidettiin tänä vuonna Cookella. Taso kisassa oli niin huikea, että Hartolan hurjista ponnistuksista huolimatta jäimme häntäpäähän. Kari Räsänen sentään poimi palkinnon scr-sarjassa. Myös Sikspäkissä jäimme tarkkailemaan tilannetta häntäpäähän.
Elokuulle suunniteltu pelireissu Viron kentille ei valitettavasti innostanut niin useaa urheilijaa, että se olisi toteutunut.

Naistoimikunta: pj. ja kapteeni, Anita Tuohino, Eeva-Riitta Forss, Riitta Lindgren, Irmeli Mäkelä ja Anne Inberg. Keski-Suomen alueryhmässä edustajamme on Marja-Riitta Mäkinen.

Hartolan naistoimikunnan aktiivinen tiedotus on jatkunut edelleen; kohdennetut sähköpostit sekä aktiivinen osallistuminen seuran sähköisiin viikkotiedotteisiin. Lisäksi naisilla on oma FB-ryhmä ja Instagram-tili.

Naisjäsenten määrä oli kauden lopussa 243 (-6).

Naisilla ollut kolme omaa kisaa kauden aikana. Lisäksi Hartolan naisten joukkue on osallistunut Keski-Suomen naisten ystävyysotteluun Muuramessa. Hartolan kisailijoita on ollut myös Aluetourin ja N60/N70 -osakilpailuissa. Naiset ovat aktiivisesti osallistuneet golfohjaaja Kimmo Heiskasen treeneihin toukokuusta elokuun loppuun asti ennen perjantai-illan ysiä.

Naiset ovat olleet mukana Golfliiton vetovoimatiimin tapahtumissa ja haastekisoissa kuten esim. Naisten Sunnuntai, Pelaa 100 ja Kierrä 20, Golfista on moneksi jne.

Kesä-heinäkuussa Naistoimikunta järjesti kaksi golftavaroiden kirpputoria – tuotto yht. 660 € ohjattiin Kirkon Ulkomaanavun kautta Ukrainalle.

Kisa- ja arpajaispalkinnot on saatu suurimmaksi osaksi lahjoituksina.

Klubitoimikunta pj. Tomi Lehtonen, Kenttävalvonta ja Päättäjäiset


JÄSENET P1: Pelaaja Ensin kysely, 2022

Pelaaja Ensin kyselyyn saimme jäseniltä 223 vastausta (+20), mikä on kohtuullisen hyvä määrä. Vastausprosentti oli 37 %. Enemmänkin toivoisimme jäsenien palautteita. Kyselyn perusteella jäsenistö on ollut tyytyväinen saamaansa palveluun ja arvostelu on pysynyt hyvänä. Kenttä on saanut eniten kritiikkiä. Ankaran talven takia, erityisesti griinit olivat huonossa kunnossa kauden alkupuoliskolla. Tämä näkyi kenttäarvostelussa, sekä suosittelijapisteissä.

Suosittelijapisteet 66 (-14)
Suosittelijapisteluku muodostuu kysymykseen ”Kuinka todennäköistä on, että suosittelisit golfyhteisöä ystäville, perheelle tai työkaverille” annettujen vastausten perusteella. Asteikko on 1–10. 9 tai kymmenen antaneet ovat suosittelijoita. 9 tai 10 antaneiden yhteenlasketusta summasta vähennetään kaikki 6 tai alle antaneiden summa. Suosittelijapisteet voivat olla siis vaikka negatiivisen puolella.
Suosittelijapisteemme on 66. Luku on -14 viimevuoteen verrattuna ja +16 Suomen keskiarvoon verrattuna
Suomen rankingissa olemme sijalla 13/83

Kenttä 79
-8 viimevuoteen verrattuna ja +3 Suomen keskiarvoon verrattuna
Suomen rankingissa olemme sijalla 31/83

Asiakaspalvelu, tiedotus ja johto 85
-2 viimevuoteen verrattuna ja +5 Suomen keskiarvoon verrattuna
Suomen rankingissa olemme sijalla 6/83

Operatiivinen johto tekee hyvää työtä 87
-1 viimevuoteen verrattuna ja +7 Suomen keskiarvoon verrattuna
Suomen rankingissa olemme sijalla 8/79

Hallitus/Hallitukset tekee hyvää työtä 83
-2 viimevuoteen verrattuna ja +5 Suomen keskiarvoon verrattuna
Suomen rankingissa olemme sijalla 13/77

Caddiemasterin työntekijöiden palvelu oli hyvää 90
-2 viimevuoteen verrattuna ja +6 Suomen keskiarvoon verrattuna
Suomen rankingissa olemme sijalla 13/83

Ravintola/Ruoka ja juoma 87
+2 viimevuoteen verrattuna ja +9 Suomen keskiarvoon verrattuna
Suomen rankingissa olemme sijalla 3/83!

Golf Pro 89
-1 viimevuoteen verrattuna ja +3 Suomen keskiarvoon verrattuna
Suomen rankingissa olemme sijalla 16/81

Kiitos kaikille palautetta antaneille! Kehitämme kenttää ja palveluita saadun palautteen perusteella kaudelle 2022!


TALOUS

Seuran talous on vakaa. Jäsenmäärä on hieman laskenut -19 mutta pysynyt kuitenkin vakaana. Toiminta on pysynyt budjetin raameissa ja yhteistyö kenttäyhtiön kanssa toimii hyvin. Tarvetta jäsenmaksujen korotukselle ei ole. Tilikauden TILINPÄÄTÖS ON VIELÄ TÄSSÄVAIHEESSA TEKEILLÄ. Tilinpäätös esitelläänn Vuosikokouksessa 17.12.2022 Kuninkaanportissa, Keskustie 2, Hartola


15.11.2022 Hartola Tera Heinonen, Toiminnanjohtaja