12.10.2026 09:48
Ajankohtaista asiaa vko 42
Golfautot poistuvat käytöstä | Klubin aukiolo loppukaudesta | Kinkkukisa 2
Kenttämestarin uutiset, vko 42
Syksy etenee ja talveen valmistavat työt myös.
Keskiviikko aamuna katkaisemme kentän sadetusjärjestelmästä vedet, eli samalla katkeaa myös kuivikekäymälöistä käsienpesuvesi.
Golfautojen viimeinen käyttöpäivä on tiistaina. Golfautot pestään sadetuslinjaston ollessa vielä käytössä ja ne huolletaan talviteloille. Siitä poikkeuksellinen kausi, että golfautojen käyttö taisi olla mahdollista jokaisena pelipäivänä niiden käyttöönotosta alkaen. Suurimmat sateet väistivät Hartolan sopivasti ja tehdyt hoitotoimet pitivät väylät ajokelpoisina koko kesän.
Torstaina puhalletaan sadetuslinjasto tyhjäksi, sadettimista lentää pieniä määriä vettä ja vesihöyryä. Sadettimista voi kuulua myös viheltävää ääntä.
Väylien syväviiltämiset on aloitettu. Kone liikkuu hitaasti vain 1,5 km/h vauhdilla. Päivässä valmiita väyliä tulee noin 2 kappaletta. Viiltäminen auttaa veden imeytymistä kasvualustaan ja mahdollistaa juuriston paremman kasvun.
MUISTAKAA ALASTULOJÄLKIEN PAIKKAUS VIHERIÖILLÄ!
Paikkaamaton jälki edesauttaa viheriöillä kasvitautien syntyä ja leviämistä! Heinän kasvu ja paikkaantuvuus alkaa olla todella vähäistä näillä lämpötiloilla ja valonmäärällä.
Terveisin
Kenttämestari Ville & Hartola Golf
Klubin aukiolo
Syksy on jo pitkällä ja aamut ovat kylmiä.
Sää- ja varaustilanne huomioiden pidämme klubia avoinna alla olevien aikataulujen mukaisesti.
Tarkistathan aina nettisivuiltamme klubin aukiolon päiväkohtaisesti.
Pelimaksut voi maksaa suoraan Wisegolfin kautta tai esim. Mobile Payllä.
Jos maksamiseen liittyen tulee kysyttävää, voit lähettää sähköpostia osoitteeseen toimisto@hartolagolf.com
Pelaamaan vain ajanvarauksen kautta.
Klubin aukioloajat (säävaraus):
ma-pe klo 10-15
la-su klo 9-15
Lounas:
la-su klo 10-15
arkisin ei lounasta.
Hartola Golf
Kinkkukisa 2 tämän viikon sunnuntaina
Tämän viikon sunnuntaina 18.10. pelataan kauden viimeinen kilpailu.
Kinkkukisa 2 yhteistyössä K-Supermarket Suvituulen kanssa pelataan tuttuun tapaan 2 hengen scramblena.
Alla olevan painikkeen kautta pääset kyseisen tapahtuman sivulle ja ilmoittautumaan mukaan.
| Su 18.10. Kinkkukisa 2 |