22.12.2025 09:00
Kausi 2025 valmiina joulun odotukseen
Rauhallista joulua ja tiivistelmä kuluneesta golfkaudesta.
Kausi 2025 lyhyesti ja rauhallista joulua
Pelaaminen
Pääsimme avaamaan kentän varsin hyväkuntoisena jo maaliskuun viimeisenä viikonloppuna lauantaina 29.3. Huhtikuun kylmät säät pitivät kentän suljettuna osittain huhtikuussa, mutta siitä huolimatta pääsimme suurempiin pelaajamääriin kuin vuotta aiemmin, jolloin talvi venyi varsin pitkälle.
Kausi jatkui aina marraskuun alkuun asti, viimeisen pelipäivän ollessa sunnuntai 2.11. Kenttämme oli upeassa pelikunnossa, ja varsin kuiva, aina sulkemispäivään asti.
Kauden aikana pelattiin reilu 500 kierrosta enemmän kuin edellisellä kaudella, kierrosmäärän jäädessä niukasti alle 20 tuhannen – nyt 19 910 kierrosta, joista peräti 2169 oli kisakierroksia. Hartolassa kisaillaan ahkerasti niin omien kuin vieraspelaajienkin toimesta ja heti kauden avajaiskisassa oli mukana 120 pelaajaa.
Jäsenet ja seuran toiminta
Jäseniä seurassamme on hieman alle 700, miehiä 450 ja naisia 242 eli yhteensä 692.
Tälläkin kaudella jatkettiin ilmaisten starttikurssien tarjontaa ja kursseille osallistui reilu 60 golfista kiinnostunutta. Greencardeja suoritettiin parisenkymmentä kappaletta.
Niin ikään suositut perjantai-iltojen harjoitukset jatkuivat pro Jukka Ollilaisen vetäminä. Perjantai-iltojen harjoitukset ovat HaGK:n jäsenille maksuttomia ja niitä tullaan jatkamaan myös tulevalla kaudella, kuten ilmaisia starttikurssejakin.
Muutoin seuratoiminta oli jälleen totutun aktiivista. Nais-, seniori- ja kilpailutoimikunnan järjestämiä tapahtumia tai kilpailuja oli tarjolla lähes viikoittain koko kauden ajan.
Yhtiön kausi
Yhtiön, kuten seurankin, talous jatkaa tutulla linjalla. Voisi sanoa, että varovaisen positiivisella sykkeellä tulevaisuutta kohti.
Keväällä toteutettiin suunniteltu energiainvestointi - asennettiin aurinkopaneelit huoltohallin katolle sekä uusittiin sähköpääkeskus. Samalla aloitettiin kaapelointi kentälle tulevaa robotiikan lisääntymistä silmällä pitäen.
Aurinkopaneeleihin investointi ja ensimmäisten robottien käyttöönotto näkyivät jo kahden leikkurin ahertaessa kentällä. Kolmas leikkuri teki työtään kunnan urheilukentällä, jonka hoito oli golfyhtiöllä.
Sähkön oma tuotanto tuo säästöjä energiakustannuksiin ja robotiikan lisääntyminen vähentää mm. polttoaineiden käyttöä sekä pienentää huoltokustannuksia. Energiahankintamme suuntautuvat ensisijaisesti päästöttömiin tuotantomuotoihin.
Muuten yhtiön talous otti pieniä positiivisia askeleita eteenpäin liikevaihdon, tuloksen sekä käyttökatteen osalta (lukuja tarkemmin vuosikertomuksessa kevään yhtiökokouksen yhteydessä).
Kauden aikana kentällämme ja klubillamme työskenteli teitä pelaajia palvelemassa saman verran henkilökuntaa kuin esim. edellisellä kaudella. Tulevaisuudessa teknologian kehittyminen ja lisääntyminen, varsinkin kentänhoidon puolella, tulee muuttamaan myös vaatimuksia henkilöstön osalta. Tätä silmällä pitäen haluamme tietysti panostaa henkilöstömme kehittämiseen ja koulutukseen aina ajan tarpeiden mukaan.
Pelaaja Ensin
Pelaaja Ensin palautekysely tuo meille arvokasta tietoa toiminnan kehittämiseen. Olemme saaneet kiitettävän määrän vastauksia kyselyihin ja toivommekin niin omilta jäseniltä kuin vieraspelaajiltakin aktiivista osallistumista vastaamiseen myös tulevaisuudessa.
Omien jäsenten osalta suosittelijapisteemme olivat 76 pistettä, jossa oli pieni pudotus viime kauteen verrattuna. Koko Suomen keskiarvoon verrattuna olemme +23 pistettä yläpuolella ja sijalla 6/81 koko Suomen rankingissa.
Vieraspelaajien osalta pisteemme olivat 62 (-2 viime kauteen verrattuna), joka on +10 pistettä koko Suomen keskiarvoon verrattuna ja ranking 20/73.
Pelaaja Ensin antaa mahdollisuuden myös vapaisiin kommentteihin, jotka ovat erittäin tärkeitä palautteiden kokonaisuuden kannalta.
Suuret kiitokset kaudesta kaikille pelaajille, henkilökunnalle, yhteistyökumppaneille sekä seuran ja kenttäyhtiön toiminnoissa mukana oleville vapaaehtoisille ja hallituksille!
Hartola Golfin puolesta kiittäen sekä Hyvää Joulua ja Nautinnollista Golfvuotta 2026 toivottaen,
Mika Asikainen