Ajankohtaista asiaa vko 32

Seuran Mestaruuskisat pelattiin elokuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Kenttämestarin uutiset, vko 32

Syksy tulee ja kesämiehet palaavat kouluun. Leikkuurytmiä väylille ja lyöntipaikoille harvennetaan kolmesta kahteen kertaan viikossa.

Tiistaina väylille 10 ja 18 tulee toimintaan toinen robottileikkuri. Somessa pyörineessä nimikisassa nimeksi valikoitui Paavo, kentän perustajan Paavo Nyrjän mukaan.

Maanantai aamuna viheriöille tehdään pystyleikkuu, puhallus ja normaali leikkuu. Pystyleikkuulla saadaan nostettua vaaka kasvuinen heinä ylös ja poistettua viheriöiden pintaan muodostunutta kuitu- ja sammalkerrosta. Samalla siemenelle saadaan hyvä kontakti maahan.

Maanantai iltana viheriöille tehdään täydennyskylvö, joka auttaa viheriöiden pysymistä tuuheina kylänurmikan määrän luontaisesti vähentyessä syksyä kohti.

Tiistai aamuna pintojen jyräys ja hiekoitus. Kylvöt nousevat näillä lämpötiloilla alle viikossa ylös.

​​​​​​​Torstaina rangen leikkuu, range suljettu 9:30 asti.


Terveisin

Kenttämestari Ville
​​​​​​​

Seuran mestaruudesta pelattiin yleisissä sarjoissa

HaGK Mestaruuskilpailut pelattiin elokuun ensimmäisenä viikonloppuna vaihtelevissa sääoloissa.

Miesten A-sarja starttasi jo perjantaina muiden sarjojen aloittaen lauantaina. Miesten A-sarjassa pelattiin 3 kierrosta ja muissa sarjoissa 2 kierrosta. Kaikki sarjat pelattin ilman cuttia eli kaikki pelasivat myös sunnuntaina.


Seuran mestarit vuosimallia 2025

Miehet

1. Jukka Ollilainen 83 - 80 - 83 = 246

2. Mika Asikainen 85 - 85 - 82 = 252

3. Timo Nieminen 84 - 86 - 86 = 256


Naiset

1. Henriikka Tilander 98 - 92 = 190

2. Henrika Pekkola 100 - 96 = 196

3. Suvi Rantanen 98 - 104 = 202


Miehet B-sarja

1. Teemu Japisson 94 - 87 = 181

2. Teuvo Salento 89 - 93 = 182

3. Timo Rajanen 93 - 89 = 182


Naiset B-sarja

1. Riitta Lindgren 108 - 103 = 211

2. Pia Salmio 105 - 108 = 213

3. Tiina Eränkö 108 - 111 = 219


Onnittelut mestareille sekä palkituille!

Kiitokset kaikille mukana olleille.


Hartola Golf
​​​​​​​


Klubin aukioloajat muuttuvat

Kesä etenee syksyä kohden ja illat alkavat hämärtymään.

Näin ollen myös klubin aukioloajat elävät lähes viikottain, ja lisäksi iltojen aukioloajat joustavat sää- ja varaustilanteen mukaan.

Muista seurata myös some kanaviamme Facebookissa ja Instagramissa.


Klubin aukioloajat lakaen maanantaista 4.8.

Ma-to klo 8-18

Pe-la klo 8-20

Su klo 8-18

Lounas päivittäin 10-16

Aukioloajoissa säävaraus.



Syksyn klubimatkalle vielä muutamia paikkoja


Matkalle on nyt ilmoittatunut noin kymmenkunta henkilöä ja matka toteutetaan normaalisti. Vielä mahtuu mukaan, avoimia paikkoja on muutama jäljellä ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Lähde mukaan jatkamaan goflkautta yhdessä Euroopan laadukkaimmista kohteista - nyt on hyvä aika varmistaa oma paikkasi matkalle!

Ole yhteydessä suoraan Mikaan p. 050 918 6235 tai mika.asikainen@hartolagolf.com

Lue lisää täältä


Viikkokisaa jäljellä vielä 3 viikkoa


Lauantaina 30.8. pelattavaan finaaliin saa osallitusmioikeuden pelaamalla vähintään 8 viikkokisakierrosta ennen finaalia.

EI TARVITSE pelata kahdekaa erillistä viikkoa.


Viikkokilpailu pelataan yhteistyössä ravintoloitsijamme Pasi Jorosen kanssa.


Viikkokisat ovat Hartola Golfklubin jäsenille

  • Kisaviikot ovat 20-34
  • Viikkokisakierroksen hinta on 2€ ja se maksetaan caddiemasterille ennen kierrosta.
  • Jokaisen viikkokisan kolme parasta saavat lounaslahjakortteja
    1. kolme lounasta
    2. kaksi lounasta
    3. yksi lounas
  • Pääpalkinnon yksityiskohdat tarkentuvat piakkoin.
  • Omaa tulosta voi parantaa pelaamalla lisää eli samalle viikolle saa pelata useammankin kierroksen.
    Jokainen kierros maksaa 2€ ja pelataan tuttuun tapaan ennen kierrosta maksaen ja ilmoittaen caddiemasterille.


Viikon 31 kärkikolmikko ja palkitut:

  1. Kari Malinen (42)
  2. Teemu Japisson (40)
  3. Timo Jalanne (40)


Pääpalkinto ratkaistaan finaalissa, joka pelataan 30.8 lauantaina.

Kaikki jotka pelaavat vähintään 8 viikkokisa kierrosta, saavat osallistumis oikeuden finaaliin.

Finaalissa kaikki lähtevät samalta viivalta.

Finaalin pääpalkinto on matka El Rompidoon.*


* Finaalin pääpalkinto on matka yhdelle hengelle (jaetussa kahden hengen huoneessa) klubimatkallemme El Rompidoon 6.-13.11.2025.


Lue kisainfot kokonaisuudessaan ja ilmoittaudu tämän viikon kisaan mukaan alla olevan linkin kautta.

Viikkokisa vko 32


​​​​​​​


Himos Golf vaihtopäivät

HaGK jäsenille ja osakkaille suunntuna etuna olemme sopineet Himos Golfin kanssa vaihtopäivät tämä kuun kolmelle päivälle.

Ma-ke 18.-20.8.2025 Hartolan jäsenillä ja osakkailla on mahdollisuus pelata Himos Golfissa hintaan 35 € / kierros.

Tarjous on myös toisinpäin eli sam oina päivinä saanemme himoslaisia vieraaksemme.



Ilmainen starttikurssi ja greencard -kurssi tulevana viikonloppuna

Tulevana viikonloppuna järjestetään edelleen kursseja astua lajin pariin.

Lauantaina 9.8. on ILMAINEN starttikurssi ja sunnuntaina 10.8. greencard -kurssi.


Nyt on hyvä hetki vinkata tutuille ja kavereille helposta mahdollisudesta tutustua golfiin tai saman tien aloittaa uusi harrastus. Molemmilla kursseilla opettajana toimii promme Jukka Ollilainen.

Alla olevan painikkeen kautta pääset Tapahtumat -sivullemme, josta kurssit löytyvät ja ilmoittautuminen onnistuu.

Tapahtumat




Perjantaiharjoitukset

Suositut perjantaiharjoitukset jatkuvat taas tällä viikolla.

Pro Jukan vetämissä perjantaitreeneissä kehitetään omaa peliä yksilölliseen tahtiin.

Harjoituksiin ei vaadita ennakkoilmoittautumista, joten rohkeasti mukaan treenaamaan!


Klo 15.30-16.30 on suunnattu erityisesti naisille ja tämän jälkeen treenit jatkuvat klo 18.00 asti.

Harjoitukset ovat eri teemoin ja Pro Jukka auttaa pelureita oman pelin kehittämisessä sekä antaa ohjeita ja vinkkejä myös omatoimiseen harjoitteluun.


Yksityisopetuksia voit tiedustella suoraan Jukalta:

Jukka Ollilainen
p. 0400 691 248
jukka.ollilainen@gmail.com
​​​​​​​

Tämän viikon harjoituksissa perehdytään harjoittelun saloihin omien toiveiden mukaan.

Tule siis paikalle ja pro Jukka Ollilainen on auttamassa ja antamassa vinkkejä.


Rohkeasti mukaan hyvän mielen treeneihin omaa peliä kehittämään ja tapaamaan uusia pelikavereita!​​​​​​​
​​​​​​​


Tulevia tapahtumia

4.8. Viikkokilpailu vko 32
Viikkokilpailu vko 32. Pelaamalla 8 viikkokisakierrrosta varmistat osallistumisoikeutesi finaaliin elokuun lopulla.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan


9.8. ILMAINEN starttikurssi
Nyt on golfharrastuksen aloittaminen helppoa ja halpaa! Hartolassa pääset tutustumaan golfiin maksutta.

Vinkkaa ei golfaavalle kaverillesi ja kutsu mukaan


10.8. Green Card -kurssi nro 6
“Golfarin ajokortti” haltuun Green Card -kurssilla. Päivän aikana opetellaan golfin perustekniikat, säännöt ja annetaan ohjeet jatkoharjoittelulle.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan


11.8. Senioreiden seuraottelu HaGK - LG
​​​​​​​
Tervetuloa Hartolan kuninkaalliseen golfyhteisöön viettämään iloisen rentoa maanantaipäivää 11.8.2025.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan