Ajankohtaista asiaa vko 38

Naisten kauden päätöskisa ja vapaaehtoisten peliretki Messilään.

Väylän 13 viimeistelyt tehdään alkuviikosta.

Kenttämestarin uutiset, vko 37

Väylän 13 viimeistelyt tehdään alkuviikosta ja kaivuu-urat kylvetään.

Keskiviikon yhteislähtökisan jälkeen viheriöille tehdään ilmastus 12 mm tapilla.
Torstai aamuna ilmastus saatetaan loppuun ja viheriöt jyrätään ristiin, jolla pintaan tuleva pieni epätasaisuus saadaan ”mankeloitua” pois. Eli pinnat ovat heti aamutuimaan hyvässä pelikunnossa.

Ilmastuksella poistetaan viheriöille muodostuvaa tiivistymää, jota syntyy viheriöleikkurilla ja muulla kalustolla työskenneltäessä. Ilmastus mahdollistaa myös veden, hapen ja ravinteiden paremman kulkeutumisen juuristolle.

​​​​​​​Kasvutahti on hieman jo hiipunut, tällä viikolla rangen leikkuuta ei ole vaan leikkuu siirtyy seuraavan viikon tiistaille.


Terveisin

Kenttämestari Ville
​​​​​


Naistoimikunta kiittää seuran leidejä aktiivisesta kaudesta 2025!

Naistoimikunta kiittää!

Lauantaina 13.9. pelattiin naisten kauden päätöskisa vaihtelevasti sateessa ja paisteessa 27 ladygolfarin voimin.

Huikeita tuloksia ja hyvää tunnelmaa, voittajakolmikon HCP PB tulokset:

  1. Riitta Lindgren 42 p
  2. Teija Pulkkinen 40 p
  3. Taru Wahlroos 39 p


Paras Scratch Anne-Mari Virolainen, 92


Lähimmäs lippua napautti Liisa Eskelinen ja pisimmän draivin tempaisi Virpi Kailento.

Best Ball -kisan voittajajoukkueessa pelasivat:
Anne-Mari Virolainen, Anita Tuohino, Johanna Halme ja Teija Pulkkinen

Kausi taputeltiin pakettiin hyvän ruuan, runsaiden palkintojen, arpajaisvoittojen ja iloisten puheiden merkeissä. Kuplivat kiitokset ojennettiin paikalla olleille mahtaville caddiemastereillemme: Suvi, Neea ja Christian!

Ladykapteenimme Anita sai raikuvat aplodit kuluneesta kaudesta ja jatkaa kaikkien iloksi kapteenskan viitta harteillaan myös seuraavalla pelikaudella. Hartolan naisgolfarit ovat kiitettävän aktiivisia pelaajia, treenaajia ja kisaajia. Ja ennen kaikkea rentoa ja kivaa peliseuraa!

Naisten suosittuihin perjantaipeleihin osallistuneiden kesken arvottiin tömäkkä kassi siivousaineita ja sen voitti Arja Järsta, joka osallistui perjantairundille lähes joka kerta.

Kiitos Hartolan upeille naisille aktiivisesta osallistumisesta kauden tapahtumiin ja hyvästä fiiliksestä!

Kiitokset toimistolle, golfravintolalle ja kenttähenkilökunnalle - kausi jatkuu ja kenttä on kutsuvassa kunnossa - nähdään tiillä!​​​​​​​
​​​​​​​


Vapaaehtoisten peliretki Messilään

Tiistaina 9.9. tehtiin seuran aktiivisten vapaahtoisten kesken peliretki Messilään, jossa pelattiin ja kisailtiin sopivan leikkimielisesti sekä nautittiin hyvästä seurasta maittavan lounaan merkeissä.

Saatiinpa myös tervetulotoivotukset Heinosen Teralta.

Matkassa oli lähes 35 peluria parin viime hetken peruuntumisesta huolimatta. Eivätkä kaikki saaneet aikataulujaan osumaan kohdilleen pelipäivän kanssa. Tämä kertoo selkeää kieltä jäsentemme aktiivisesta toiminnasta laajalla joukolla.

Suuret kiitokset hienosta pelipäivästä sekä kauden aikaisesta toiminnasta kaikille tapahtumissa vapaaehtoisina toimineille, kuten myös hallituksille ja toimikunnille sekä henkilökunnalle!


Hartola Golfin tiimi
​​​​​​​


Klubin aukioloajat

Klubin aukioloajat elävät syksyn edetessä. Viikolla 38 aukioloajat seuraavasti:

ma-to 9-16
pe-la 9-18
su 9-16

Lounas tarjolla päivittäin klo 10-15.

Sulkemisajat joustavat tarvittaessa sää- ja varaustilanteen mukaan.
​​​​​​​


Tulevia tapahtumia

27.9. Rex Open Scramble
Kun ihminen urheilee, Rex voitelee, varustaa ja huoltaa!

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan


4.10. HaGK golfseuran kauden 2025 päättäjäiset
Kauden päättäjäisissä pelataan tosissaan, muttei totisesti.
Päättäjäisissä nautitaan tietysti hyvästä seurasta ja ruoasta sekä palkitaan kauden mestarit.
Kilpailun ohjeet ja ilmoittautuminen aukeavat lähipäivinä.


​​​​​​​12.10. Kinkku Scramble

KIlpailun ohjeet ja ilmoittautuminen aukeavat myöhemmin, mutta päivämäärän voit laittaa jo kalenteriin.