07.04.2026 10:45
Ajankohtaista asiaa vko 15
Alkeiskurssit alkavat viikonloppuna ja kisakausi lähestyy.
Kenttämestarin uutiset, vko 15
Alkuviikkoon lähdetään kylmässä säässä, mutta onneksi loppuviikosta lämpenee.
Aamun lähtöaikoja joudutaan yöpakkasista johtuen edelleen venyttämään klo 10 alkaviksi, mahdollisesti myöhemmiksikin. Kylmä sää rajoittaa myös hoitotoimenpiteitä. Heinä ei edelleenkään juurikaan kasva, jonka vuoksi pintoja pidetään jyräämällä tasaisina.
Klubin vesipisteet ja pallopesurit laitetaan paikoilleen, kunhan yöpakkaset loppuvat varmuudella.
Kentältä on kevään aikana siivoiltu huonompikuntoisia puita pois. Samalla metsistä on poistettu väylien välisistä puista alimpia oksia pois. Oksien poistolla parannetaan ilmankiertoa ja pelikokemusta. Loput oksat poistetaan viikon kuluessa kentältä ja klubialueen puiden kannot jyrsitään pois.
Terveisin
Kenttämestari Ville
Klubin aukiolo kuluvalla viikolla
Tällä viikolla sää muuttuu lähes päivittäin ja viikon aikana, nimenomaan arkipäivinä, klubin aukioloajat saattavat olla joinain päivinä suppeammat.
Muistathan seurata infoja sekä sivuiltamme että somesta.
Greencard -kurssi la 11.4.
Kauden ensimmäinen alkeiskurssi järjestetään tämän viikon lauantaina 11.4.
Jos tuttavapiiristäsi löytyy innokkaita tulevia golfareita, niin nyt on otollinen aika vinkata kursseista.
Greencard- kurssin hinta on kaudella 2026 ainoastaan 89 € / hlö. Myös ilmaisia starttikursseja jatketaan ja kurssien ajankohdat löydät Tapahtumakalenterin kautta (linkki alla).
Aloittavaa pelaajaa kannattaa oheistaa osallistumaan molemmille kursseille.
Lisätietoja kursseista antaa pro Jukka Ollilainen p. 0400 691 248 tai sähköpostitse jukka.ollilainen@gmail.com
Lauantain 11.4. kurssille voit ilmoittautua alla olevan panikkeen kautta.
| La 11.4. Greencard -kurssi 1 |
| Tapahtumakalenteri 2026 |
KICK OFF naisten kauteen 2026
Yksityistilaisuus vain Hartolan Leideille sunnuntaina 26.4.2026 klo 13 GolfPointissa Lahdessa.
Tervetuloa viettämään iloista sunnuntaita Hartolan naisgolffareiden yksityistapahtumaan
GolfPointin myymälään Lahteen!
UUSIA KUJEITA, KUTEITA JA KAMOJA KAUTEEN!
• Tervetulomaljat ja pientä herkuttelua rennossa seurassa
• Mahtavia tarjouksia ja alennuksia exklusiivisesti Hartolan Leideille
• Kauden tyylikkäimmät ja toimivimmat uutuudet esittelyssä
• Hauska puttikisa uutuusputtereilla – voittajalle lahjakortti!
• Testaa kauden Cobrat ja kuule vinkkejä viheriöille! Cobran edustaja on paikalla (jos osallistujia min. 20)
Tule mukaan – ilmoittaudu nyt alla olevan painikkeen tai Tapahtumat -sivun kautta!
Ilmoittautumiset 12.4. mennessä.
| Lue lisää ja muista ilmoittautua mukaan! |
HUOM! Jotta tapahtuma toteutuu, niin minimi osallistujamäärä 15 hlö.
(Cobra-edustaja paikalla, jos ilmoittautuneita väh. 20 hlö)
Tervetuloa porukalla mukaan, kimppakyydit sopii jokainen itse.
GolfPoint Finland Oy/Lahti ja Hartola Golfin naistoimikunta
Kauden ensimmäiset kilpailut
Vaikka on vasta huhtikuun alku, on kausi ollut hyvässä vauhdissa jo jonkin aikaa.
Myös kauden ensimmäiset kilpailut lähestyvät.
Perinteinen kauden avajais scramble pelataan lauantaina 25.4. Kilpailun isäntänä toimii Gof Plaisir.
Avajais scramblea seuraavana viikonloppunan lauantaina 2.5. pelataan Sandels Tourin osakilpailu, joka on myös pari scramble.
Samalla pidetään Hartola Golfin kauden viralliset avajaiset klo 9 alkaen, Sandels Tourin kisan alkaessa klo 10 yhteislähtönä.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset molempiin kisoihin alla olevien painikkeiden kautta.
| La 25.4. Avajais scramble by Golf Plaisir |
| La 2.5. Sandels Tour / kauden viralliset avajaiset |
Tulevia tapahtumia
Kausi 2026 on polkaistu käyntiin ja ensimmäiset tapahtumatkin jo julkaistu.
Alla olevien painikkeiden kautta pääset kyseisen tapahtuman sivulle ja ilmoittautumaan mukaan.
| La 11.4. Greencard -kurssi 1 |
| La 25.4. Avajais scramble by Golf Plaisir |
| Su 26.4. ILMAINEN Starttikurssi 1 |
| Su 26.4. Naisten Kick Off |
| La 2.5. Sandels Tour / kauden viralliset avajaiset |